Eläinlääkäröintiä ja kouluratsuilua

Maijulla kävi eläinlääkäri huoltamassa hampaat ja rokottamassa.

Samalla otettiin hiekkakuva, kun ell. Karengolla on mukana kulkeva röntgenlaite, niin ei tarvitse sitäkään varten enää kiikuttaa hevosta klinikalle.
Maijuhan on ollut hyvin kiinnostunut maa-aineksista, eritoten juurikin hiekasta. Mielellään kulkee turpa maassa ja tonkii kaikkea mahdollista. Mutta joko se ei sitten kuitenkaan syö siinä mitään, tai sitten siltä tulee tehokkaasti ulos, mikä menee sisäänkin, koska kuvissa ei hiekkakertymiä ollut =) Sehän sai tuossa kesän lopulla psylliumkuurin, juurikin tuon maantonkimisen vuoksi, joten sekin varmasti on edesauttanut hiekan poistumisessa.
Aionkin kyllä myös jatkossa antaa sille psylliumkuurin pari kertaa vuodessa, eipä siitä haittaakaan ole.

Rokotusohjelma aloitettiin alusta, koska Maijullahan on noudatettu ravurin rokotusohjelmaa, eli siltä puuttuu puolivuotistehoste, joka ratsuilta jostain syystä vaaditaan.
Idioottimaista joutua rokottamaan alusta asti uudelleen hevonen, joka anyway on varsasta asti säännöllisesti rokotettu! Mutta siltä varalta, että jonain päivänä aluekisoihin saakka päästäisiin, niin laitetaan homma nyt saman tien kuntoon, kun nyt sopivasti nuo kaksi eläinlääkärikäyntiä on jokatapauksessa tulossa.

Ollaan siis Niinan ja Trissen kanssa lähdössä Tukholmaan Horse Showhun marraskuun lopussa. Kyllä, juurikin samaan kaupunkiin, samaan tapahtumaan ja samana viikonloppuna kuin viimevuonna se  pahin tapahtui...
Tästä syystä sen lisäksi, että olen jo suunnilleen hysteerinen asian suhteen, niin olen myöskin tehnyt ennakkovalmistelut niin hyvin kuin vain inhimillisesti on mahdollista, jotta hevonen säilyisi hengissä reissun ajan.
Karenko tulee lähtöpäivän aamuna tekemään Maijulle terveystarkastuksen, jossa mua eniten kiinnostaa luonnollisestikin vatsaäänet ja se, ettei missään näy mitään merkkejä kuivumisesta. Hysteeristä? Hullua? Ehkä, mutta mielenrauhaa voi myös ostaa, ja tässä tapauksessa aion todellakin tehdä niin! Olenkin ilmoittanut mahdollisille arvostelijoille, että asiaan kommentointioikeuden saa ottamalla osaa tuon käynnin kuluihin. Muuten voi olla vaan ihan hiljaa...
Nythän toki saatiin sitten ihan hyvä syykin tuolle käynnille, eli tuo toinen tehosterokote...
Lisäksi Maijun liikutuksesta ja muusta on luvannut huolehtia tallin paras ratsastaja ja erinomaisen tunnollinen henkilö, joten mahdollisuudet hevosen hengissä säilymiseen on todella olemassa!
Kaikkein tärkein työ tässä asiassa kuitenkin tehdään ihan tällä päivittäiselllä hoidolla. Jotainhan oli mennyt Erkin hoidossa pieleen ja pahasti, koska ähky ylipäätään tuli. Syistä joita voin vain arvailla, se ei ollut saanut tarpeeksi nestettä ja kehitti ummetuksen, joka koitui kohtalokkaaksi.
Ennaltaehkäisy on kaiken A ja O, joten Maiju juo joka päivä 10-20 litraa lämmintä melassivettä ja sen lisäksi se juo myös automaatistaan hyvin. Pyrin myös pitämään tarhassa vesiastian sulana. Laitoin Maijulle sen puuhapallon -jolla se ei muuten leiki lainkaan- kellumaan vesiastiaan, josko se pitäis pinnan auki.
Annan sille myös aina ennen ja jälkeen ratsastuksen heinää, ettei sen tarvitse lähteä tyhjällä vatsalla liikkumaan. Ja olen nykyisin se veemäinen hevosenomistaja, joka aina muistuttelee, että Maiju tarvitsee paaaaaljon heinää =D. Meillä ei ole mitään rajoitusta heinämäärissä, että paljonko tallivuokraan kuuluu, mutta ymmärrän kyllä, jos joku raja on. Pyysinkin tallinomistajaa sanomaan, mikäli haluaa, että tuon omat heinät lisäksi, jos tallin määrittelemä heinäraja ylittyy. Vielä täytyisi määrää hiukan lisätä, kun liikunta on lisääntynyt ja kasvupyrähdys on taas menossa. Kuinkahan suureksi hän aikoo kasvaa...?!
Kaikista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta, ähkyhän voi iskeä kuitenkin. Mikä näissä syksyissä oikein on?!? Taas se on alkanut, kuulin tutun tutun hevosesta, joka juurikin vastikään lopetettiin ähkyn vuoksi. Ja jälleen kysymyksessä terve hevonen, jolla ei ähkyhistoriaa. Välillä meinaa käydä mielessä, onko tässä harrastuksessa mitään järkeä, jos se harrastuskumppani voi oikaista koipensa milloin hyvänsä ilman mitään ennakkovaroitusta....

Eläinlääkärikäyntiin palatakseni, raspaus ei tullut yhtään liian aikaisin (11kk edellisestä) vaan pikemminkin pari kk liian myöhään. Maijulla oli aikamoiset piikit jo hampaissaan! Ihme ja kumma ei ole pahemmin ollut hankala suustaan ratsastuksessa kuitenkaan. Seuraava raspaus otetaan siis puolen vuoden päästä ja saa sitten samalla sen puolivuotis-tehosterokotuksen.

Ja kun nyt kerran eläinlääkäri oli paikalla, niiin olisihan ollut hölmöä jättää nuo Maijun jalat tutkimatta, kun sitä epämääräistä ravia on siellä kuitenkin ollut.
Juoksuttaessa ja taivutuskokeissa ei mitään ihmeempää ilmennyt, mutta takapolvissa on löysyyttä, joka aiheuttaa tuon ulkotakajalan laahaamisen ympyrällä. Maiju kiertää polvensa ulkokautta, eikä ota sitä suoraan alle. Hoitona tähän on liikunta ja lihakset. Eli kunhan kasvaa kasvunsa loppuun ja saa lihaksia oikeisiin paikkoihin tukemaan polvia, niin oppii myös tuomaan ne oikein rungon alle.
Mielenrauhaa.com.

Selailin tuossa kalenteria, ja huomasin, että tässähän on salakavalasti 3 viikkoa vierähtänyt ilman ratsuttajan visiittiä! Asia täytyy korjata ensitilassa ja yrittää sopia seuraava kerta ensiviikoksi.
Ihan laiskotteluksi tämä nyt ei sentään ole mennyt, vaan olen ottanut nyt itseäni niskasta kiinni, ja Mia Pasanen on käynyt nyt  pitämässä pari tehotreeniä. Lohdullinen tieto, että minä olen se meidän ratsukon heikompi lenkki ja asiaa on mahdollista yrittää korjata... =D
Tässä on toki nyt ihan pakostakin tullut vähän maastoilua ja muuta kevyttä hölköttelyä, kun talvi tulla tupsahti ja kellojakin siirrettiin, niin päivä senkuin lyhenee ja  pimenee. Kenttä on tällä hetkellä niin möykkyinen ja kaviot kerää 10cm tilsat, että mentiin sitten eilen tutustumaan lähitallin maneesiin ja pidettiin koulutunti siellä. Ja voi autuutta, mikä maneesi!! 60m pitkää sivua ja kulmat. Eikä minkäänlaisia uria, pelkkää tasaista kuituhiekkaa silmän kantamattomiin... Kyllähän siellä kelpasi treenailla! Ja kas kummaa, Maiju osaa mennä suoraan ja kulmiin, kun  on suorat ja kulmat mitä mennä =)) Tästä sai kyllä nyt motivaatiota raahautua maneesille se pari kertaa viikossa.

Tilsaongelmaahan ei olisi, mikäli olisin pitäytynyt alkuperäisessä suunnitelmassani ja laitattanut ne kerpeleen tilsakumit nyt hokkikenkien laiton yhteydessä. Mutta kun taas annoin kurakelien hämätä, niin ei sitten laitettu niitä. Ja nyt sitten kauhusta jäykkänä saan luistella menemään, kun hevonen kokoajan ihan äxänä.
Ensivuonna mä laitan  ne tilsakumit samalla kun talvikengät!! Niinpä niin, uskoo ken tahtoo...

Hubertusratsastus!

Käytiin Maijun kassa viikko sitten Siuntion Pro Hevonen yhdistyksen järjestämässä Hubertusratsastuksessa. Oivallinen tilaisuus totuttaa nuorta hevosta matkustamiseen (johon toki Maisuli on jo kylläkin täysin totuttautunut..) ja vieraisilla oleiluun.
Tapahtuma aloitettiin paikallisen kartanon Gårdskullan mailta, ja reitti kulki läpi upeiden siuntiolaismaisemien.
Matkaa lähtöpaikalle oli 10km, joten mentiin paikalle trailerilla. Maiju lastautui hienosti ja matkusti tottakai yhtä rauhallisesti kuin aina ennenkin =) Saan sen jo kyytiin yksinkin, mutta vielä ei olla treenattu takapuomin sulkemista omin voimin. Sekään tuskin tulee olemaan mikään ongelma, kun purkaminenkin sujuu jo täysin yksin. Maiju osaa hienosti odottaa kopissa takapuomi auki siihen asti, että pyydän sitä tulemaan ulos. Alusta asti ollaankin opeteltu, että takapuomin aukaisu ei ole vielä mikään lupa ryhtyä peruuttamaan. Siksi on hiukan ärsyttävää, jos joku muu avaa puomin ja olen itse hevosen etupäässä, niin poikkeuksetta heti, kun puomi aukeaa, alkaa hokeminen "voi tulla ulos, tulkaa vaan, puomi on auki, tulkaa tulkaa..." Huoh... Joo, me tullaan sitten kun tullaan, meillä ei ole kiire!

Mutta takaisin Hubertukseen.. Perillä otettiin hevoset ulos ja satuloitiin. Minullahan luonnollisestikin oli myös oma jakkara mukana selkäännousua varten...
Reitti alkoi jännissä merkeissä, kun Gårdskullassa kasvatetaan Angus-karjaa, ja heti alkajaisiksi ratsastettiin aivan laidunten vierestä. Nuo uteliaat mustat eläimethän sitten kilpaa kirmailivat aidan vierellä katsomassa hevosia. Maiju oli alkuun tästä jokseenkin pöyristynyt, sehän siis pelkää meidän naapurinavetan lehmiä kuin ruttoa...  Mutta nämä Mustikit kenties ei sitten jostain syystä olekaan niin pelottavia, kuin ne meidän naapurin ruskeat, koska takaisinpäin tullessa Maiju jo pitkältä hörisi niille, kun tulivat näkyviin! Ja kun palattiin pihapiiriin taas laidunten vierustaa, niin nyt päästiin jo ihan rauhassa pitkin ohjin kulkemaan, ja Maiju olisi kernaasti jäänyt syömään siihen laitumen reunaan...

Ratsastus sujui rauhallisesti ja iso osa matkasta edettiin käyntiä. Maiju sai johtaa joukkoa kaikki käyntiosuudet, kun oli jokseenkin reippaampi kuin muut. Ravissa ja laukassa jäätiin suosiolla hiukan taaemmas, kun ikävämpi homma siinä keulilla tehdä äkkistoppi, jos jotain hämmentävää on tien reunassa.

Olen kyllä jälleen kerran niin tyytyväinen tuohon hevoseen! Vaikea uskoa, että 5-vuotias hevonen osaa käyttäytyä noin mallikkaasti tilanteessa juin tilanteessa.
Ratsastuksen jälkeen pakattiin hevoset trailereihin siksi aikaa, kun mentiin itse sisätiloihin syömään lounasta ja kilistelemään vähän lisää hevosten ja Hubertuksen kunniaksi... =D
Maiju seisoi koko 1,5h nuokkuen ja heinää rouskutellen. Ihanaa kun on hevonen, joka malttaa olla kopissa!

Olipa kerrassaan mahtavan hieno päivä ja reissu, ja varmasti osallistutaan ensivuonna uudelleen!
Kuviahan tästä reissusta minulla ei ole, koska uusi hieno actionkamerani oli yhä laatikossaan keittiön hyllyssä... Tarkoitus kyllä oli ottaa se tulille tähän reissuun, mutta jotenkin se käyttöohjeiden tavaaminen ja osien kasaaminen...

Huomasi kyllä, että hevonen oli aivan puhki tästä reissusta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Seuraavana päivänä se oli jopa makoillut tarhassa syömässä aamuheiniään. Reppanaa, voimille on ottanut. Onneksi parin päivän toipumisen jälkeen oli taas jo oma reipas itsensä.

Skåååål!! (kuva Mia Pasanen)

2h reissu takanapäin (kuva Mia Pasanen)

Muille jäi muistoksi hieno havurintaneula. Meille jäi tämä sen jälkeen, kun Maiju pääsi siihen käsiksi...

Väsynyt Maisuli kotona taas

<3

Tarhauspohdintaa...

Satuinpa tuossa facebookia selaillessani löytämään eläinlääkäri Liisa Harmon lauselman, joka kyllä nosti niskakarvani jokseenkin pystyyn ehdottomuudellaan...

http://www.ellikki.fi/hevoset/hevosten_hoito/liisa-harmo-yksintarhaus-elainsuojelurikos/

Suurimmaksi osaksi juttu on ihan asiaa, mutta omaan oikeustajuun ei oikein mene se, että vaikkakin tarkoitusperä olisi hyvä, niin ei kai jokin teko muutu Suomen lain vastaiseksi ja rikokseksi ihan vaan sillä, että jonkun ihmisen mielestä ko toiminta on väärin...? Ja tässä nyt oli tartuttu tuohon yksin tarhaukseen.

Itsekin kyllä Maijun enemmän kuin mielellään tarhaisin kaverin kanssa tai jopa isommassa laumassa, mutta minkäs teet, jos kukaan ei halua hevostaan sen kanssa laittaa. En oikein voi ketään pakottaakaan omaa hevostaan samaan aitaukseen pistämään...
Alkukesän Maiju vietti ongelmitta isommassa laumassa Brobyn laitumilla. En laske nyt tähän asiaan ongelmaksi sitä, että laumaan oli tungettu myös hokkikenkäinen hevonen, joka sitten potkaisi Maijulle reiän etujalkaan... Mutta muuten laumadynamiikka oli hyvä ja selvästi hevoset viihtyivät laumassa. Tilaa oli useampi hehtaari ja  laumaan kuului pelkästään tammoja.

Loppukesästä, kun muutimme uuteen talliin ja Maiju laitettiin uuteen laumaan (sekalauma, jossa useampi ruuna ja yksi tamma ennestään) laitumelle, se stressaantui tästä niin, että juoksutti vaan laumaa ympäri laidunta, ja potkaisi yhdeltä ruunalta  lavan auki.
Mutta tässäpä se ongelman ydin jo tulikin sanottua. Syy löytyi ihan meistä idiooteista ihmisistä, jotka hoidimme uuteen laumaan laiton täysin järjen vastaisesti. Maiju olisi ensin pitänyt laittaa muutamaksi päiväksi uuden lauman viereen aidan taakse, jotta olisivat saaneet tutustua lähemmin, turvallisesti aidan takaa, ja Maiju olisi ehtinyt tehdä kiimansa, joka vääjäämättä tällaisessa tilanteessa alkaa ja sekoittaa rauhallisempienkin ruunien päät, varsinkaan kun eivät ole moiseen tottuneet, kun tämä laumassa jo ollut tamma ei kiimoja juurikaan näytä.

Onneksi tallin laitumet ja tarhat on rakennettu ilman "turvavälejä" niin kaveeraaminen onnistuu aidan ylikin. Kun Maiju sai olla lauman viereisessä lohkossa yksin, niin tilanne rauhottui muutamassa päivässä ja aidan yli tehtiin tuttavuutta uusien kaverien kanssa.
Mutta vahinko oli jo tapahtunut ja Maiju leimattu epäsosiaaliseksi yksilöksi. Se siis saa jatkossa tarhata ylhäisessä yksinäisyydessä.

Mutta nythän siis olen syyllistynyt eläinsuojelurikokseen, mikäli Liisa Harmon lausuntoon olisi uskominen.
Toivottavasti lieventäviksi asianhaaroiksi katsotaan tuo edellä kertomani, eli tarhakaveria ei löydy, varsinkaan kun hokkiaika on juuri alkamassa. Lisäksi tarhat ovat myös rakennettu vieretysten ja Maiju yltää jopa hoitamaan naapuritarhojen hevosten kanssa aidan yli. Ja sillä on oikein mukava, riittävän suuri tarha, jossa hyvä pohja ja virikkeitäkin löytyy puiden ja pusikoiden muodossa. Ja mikä tärkeintä, hevonen vaikuttaa ihan tyytyväiseltä.

Tottakai olisi ideaalista kyetä tarjoamaan hevosellensa täysin lajinmukainen elämä. Mutta toisaalta, kuuluisiko siihen sitten ihminen lainkaan mukaan kuvioihin?
Ja sivutolkulla saisi tekstiä aikaiseksi siitä, onko mutapeltopihatto ja vapaa viljelty heinä hevoselle sitä luonnonmukaista elämää. Tai onko ylipäätään mahdollista tarjota hevoselle luonnonmukaista elämää, jos samalla kuitenkin "syyllistyy" käyttämään sitä omiin tarpeisiinsa (ratsastukseen, ajoon ym.)
Onko hevonen vääjäämättä onneton ja kärsii, jos se asuu karsinatallissa ja joutuu vielä tarhaamaankin yksin?
Täytyy sanoa, että minä en osaa tuohon vastata.  Voin ainoastaan tarkkailla hevostani ja yrittää pitää sen mahdollisimman tyytyväisen oloisena ja hyvinvoivan näköisenä. Ja toivoa, että se sitten myös on sitä, eikä vain näyttele...

Hei mullahan on oikea Ratsu...!

Ihan huomaamatta tässä parin kuukauden aikana (jotka tää blogi on taas saanut viettää hilajiseloa, hups...) on Maisulista sukeutunut ihan ehta Ratsuhevonen =)

Ei nyt toki puhuta mistään dressagetykistä , mutta kehitys on mennyt oikeaan suuntaan, ja nyt se jo toimii ihan oikeilla avuilla, ja suunnilleen aina ymmärtää, mitä ratsastaja milloinkin haluaa. Tottakai vielä on paaaaaljon hetkiä, kun epätoivo iskee ja kierretään vaan kenttää aina vaan pienempää ja pienempää uraa sisäpohjetta vasten kyntäen, mutta otan tästä kyllä ihan syyt niskoilleni. Pitäis ehkä itse yrittää kehittyä samaa tahtia hevosensa kanssa...

Olen jo menny laskuissa sekaisin, että montako kertaa ratsuttaja on nyt Maijun selässä käynyt, varmaankin jokseenkin 20 kertaa saattaisi olla aika liki totuutta. Kehitys on ollut huisia, ja on aina yhtä suuri ilo nähdä, kun ammattilainen istuu siellä satulassa.
Nyt on vaan käynyt ilmi, että Maiju kuuluu niihin tammoihin, joilla kiiman aikaan on ihan muut asiat mielessä kuin ratsuna toimiminen. Silloin ollaan kovasti jähmeitä kyljistä ja mielellään osoitetaan ratsastajalle, jos ei joku asia satu miellyttämään...

Maiju pääsi tutustumaan esteisiin myös ihan ratsastajan kanssa, kun Juho Norilo kävi sitä aiheeseen perehdyttämässä tuossa elokuussa! ( Miten ihmeessä en siitä ole kirjoittanut?!?)
Hevonen oli yhtä kysymysmerkkiä, kun tajusi, että ihan oikeasti siis tarkoitus on ponnistaa irti maasta k a i k k i 4 jalkaa ja leiskauttaa yli noista puomeista, jotka siis enimmmillään olivat huikeat about 50cm irti maasta =D
Mutta työteliäänä ja rehtinä hevosena se toki teki työtä käskettyä, ja pääsi kuin pääsikin puomeista yli ilman suurempia vahinkoja.

Maiju kyllä ylipäätään toimii asiassa kuin asiassa ihan hyvin, kunhan se vaan muistaa, että sillä on 4 jalkaa, joista sen täytyy huolehtia kaikista ihan itse, ja kunhan mikään mielenkiintoisempi ei varasta sen huomiota, jolloin se unohtaa nuo raajansa...
Ja mielenkiintoa ei sittten kuitenkaan varasta esim helikopterikamera, joka nousee ilmaan kentän vierestä ja pörrää kuvaamassa kentän päällä =)))

Maastoilua, irtohypytystä ja ratsuttajan käynti

Harmillisesti kuvamateriaalia ei ole maastoilusta, eikä irtohypytyksestä, vaikka molemmat suijui erinomaisen hienosti =)
Ensiksimainitusta ei kyennyt ottamaan edes sitä tyypillistä "Tässä hevoseni korvat maastoilevat..." kuvaa, koska koko retken ajan satoi aivan kaatamalla! Oltiin Iidan ja Dodon kanssa liikenteessä ja hauska lenkki oli silti, vaikka vettä niskaan saatiinkin.
Dodo on ihan luottoseuralainen tuollaiselle nuorelle kuin Maiju. Pystyttiin laukkkaamaan ihana pitkä hiekkatie ylämäkeen, kun Dodo laukkasi turvanmitan edellä, mutta kuitenkin vierellä, niin toimi hienosti vetoapuna Maijulle.
Pelottavin asia lenkillä oli naapurin lehmät laitumella, ja nekin vasta paluumatkalla, kun jo toistamiseen siis oltiin niitä ohittamassa! Mennessä päästiin Dodon rinnalla suht' pienellä puhistelulla ja tuijottelulla ohi niistä. Sen sijaan paluumatkalla oltaisiin varmaan vieläkin tuijottamassa näitä mystisiä ammuvia otuksia, jos se Maijusta olisi kiinni... Muuten olisin voinut jäädäkin siihen kaikessa rauhassa ihastelemaan lehmiä, mutta tuo kaatosade ei varsinaisesti houkutellut, joten otettiin taas Dodo apuun, ja  vetoavulla sitten päästiin tanssahtelemaan vaarallisen laitumen ohitse...
Laitetaan nyt tunnelmanluojaksi aiemmin kesällä Brobyssa kuvattu maastoiluvideo "Kavionkopsetta..."

Erinomaisen tyytyväinen olen tähän irtohypytyssessioon! Pääädyin siihen vieläpä ihan ex tempore, vaikka olin suunnitellut pitäväni Maiulla vapaan, mutta kun sitten sopivasti ei kentällä ollut ketään, niin ajattelin kokeilla. Odotuksethan ei järin korkealla olleet, irtojuoksutus kun on yleensä tuon kanssa ollut aika voimainkoetus itselle. Maisuli kun ei voi käsittää, miksi ihmeessä mä huidon sitä raipalla, vaikka se vaan haluais tulla luo hakemaan vähän herkkuja ja rapsutuksia?!?
Rakensin ihan simppelin kujan tolpista ja puomeista ja laitoin yhden pienen kavaletin ylitettäväksi. Koska olin yksin hommaan ryhtymässä, niin piti keksiä, miten saan Maiun menemään kujaan ilman, että juoksen itselleni sydänkohtauksen... Otin siis herkkuvadillisen, jonka vein kujan loppupäähän, ja sitten vaan piiskan kanssa itse väliin, ettei Maiu päässyt vadille väärä kautta.
Se on kyllä äärettömän fiksu -ja ahne- hevonen!! Jo parin turhan vadillesyöksyn jälkeen, kun ajoin sen raipan avulla pois, oikeaan suuntaan, se tajusi, että kujan toisesta päästä tulemalla, ja koikkelehtimalla tuon kavaletin yli, niin pääsee käsiksi herkkuihin.
Tajuttuaan jutun juonen, se juoksentelikin likimain itsekseen kenttää ympäri ja kujalle =))) Ja jatkoi, vaikka söi vadin tyhjäksi!!
Hyppytyylistä tässä ei nyt vielä tarvitse puhua yhtään mitään; sanotaan nyt vaan, että kyllä se välillä muisti ottaa kaikki 4 jalkaansakin mukaan kavaletin yli.... Mutta siitä se lähtee =)

Tänään oli taas Stinan ratsastuksen vuoro. Ainakin kehitystä tapahtuu, sillä tällä kertaa oli oikea kierros parempi kuin vasen! Varsinkin, kun ttekivät ympyrän pienentämis ja suurentamisharjoitusta, niin näkyi hyvin, miten paljon hankalampi se oli Maijulle vasemmassa kierroksessa. Varsinkin suurentamisvaiheessa oli vaikeuksia saada ravin tahti säilymään. Oikeassa kierroksessa kantoi itsensä jo oikein hienosti tasapainossa.
Jopa laukka vaikutti pyörivän tänään oikealle paremmin.

Hikihän pikku puttetammalle tuli hommissa, joten pääsi suihkun kautta takaisin laitumelle. Maiju on uudella lohkolla, ison ruunalauman vieressä, ja näin aidan läpi tulevat toimeen ihan hienosti poikien kanssa.

Koirat sai hengailla taas muutaman tunnin tallilla, ja Myrtti avusti kovasti Maijun alku- ja loppukäyntien kanssa kantamalla mun kouluraippaa. Myrtti von Ymmyrkäisellä on joku fiksaatio noihin raippoihin, joissa on tuo nahkaläpyskä päässä! Se jaksaa jahdata raippaa vaikka miten kauan =D Tänään se sitten onnistui nappaamaan raipan mun kädestä ja vetokilpailun päätteeksi vielä sai koko saaliin itselleen. Sitä sitten ylpeänä kanniskeli pitkin kenttää, ja kävi lopuksi ystävällisesti vielä pesemässä sen vesilätäkössä... Sieltä sain sen vihdoin pelastettua takaisin itselleni...

"Tää on mun ny, mistäs sulle saatais..."

On se...

.....HIENO! Siis okei, kauneus on katsojan silmässä, ja saatan jopa olla ihan hiukan subjektiivinen mielipiteissäni, mutta minkäs teet, mun silmää tää tamma vaan miellyttää ääreest paljon =)))

Tästä päästäänkin siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, että saako omaa hevostaan kehua?! Siis muille? Vai katsotaanko se epäkohteliaaksi leuhkimiseksi? Pitäisikö vaan aina vaatimattomasti alta kulmain todeta, että "Mikälie puutarhajyrsin..."?
Noh, ennenkuin joku tulee sanomaan minulle päin naamaa, että lopeta se kehuminen, niin aion kyllä jatkossakin siihen sortua! Hmmm, ja ehkä siltikin, vaikka joku nyt tuliskin sanomaan...

Sattuipa sitten eilen vielä niin sopivasti, että Iida oli samaan aikaan tallilla hienon kameransa kanssa, kun Stina tuli ratsastamaan Maiua, joten saatiin kerrankin kunnollisia kuvia, eikä kännykällä räiskittyä satunnaisotoksia... =)))
Maiu oli  tällä kertaa jälleen parempi kuin aiemmin. Pysyi tasaisemmin tuntumalla ja kantoi itseään huomattavasti paremmin, eikä tehnyt etupainoiseksi syöksyjä juuri lainkaan. Myöskin ravi säilyi enimmäkseen puhtaana, ja tahtirikot Stina sai korjattua useimmiten pelkällä raipan kosketuksella. Laukkakin pyöri tällä kertaa ihan ok, varsinkin oikealle, jonka Stina otti ensin. Lopuksi Maiu hiukan väsähti, eikä jaksanut toiseen suuntaan kantaa itseään enää niin hyvin.
Kaikin puolin olen taas kyllä hyvin tyytyväinen tuloksiin, ja entistä vahvemmin uskon siihen,, että kannattaa käyttää alusta asti apuna ammattilaista, jos omat taidot ei riitä. Ja minullla ne ei todentotta riitä...

Ja vielä yksi...

Oli niin pitkä tuo kirjoitustauko, että otetaan nyt vahinko takaisin, eli yksi pikku postaus vielä tälle illalle. Mutta en malta olla tätä laittamatikaan, kun Maisuli oli tänään ihan uskomaton...!

Sillä oli eilen vapaapäivä, mutta minkäänlaista pölhöenergiaa se ei juuri koskaan kerää. Ei nytkään. Ratsastin kentällä puolisen tuntia ja hämmästelin, kuinka erilaiselta se tuntui, kuin edellisen kerran kentällä mennessäni. Ratsutus on tuottanut tulosta, ja suoraan kulkeminen ja puhtaan ravin säilyttäminen oli nyt huomattavasti helpompaa. Mitään ihmeellistä ei siis ratsastessa tapahtunut, vaan vasta sen jälkeen tallissa, kun hoidon Maijua pois.

Laitoin Maisun käytävälle niinkuin yleensäkin ja otin suitset pois ja pistin riimun tilalle. Tässä vaiheessa se alkoi hinkuttaa ryntäitään vieressä olevan karsinan puolioveen, ja ajattelin sitten, että antaa toisen nyt rapsutella itseään, kun on ihan kiltisti siinä.
Laitoin sille vaan eteen narut kiinni toisiinsa, jos vaikka keksisi yht'äkkiä poistua paikalta, niinkuin silllä noin yleensä on tapana. Sitä ei todellakaan ole voinut pitää irti kuin juuri sen hetken, kun vaihtaa päävehkeitä.

Mutta nyt se seisoi siinä paikoillaan kaikessa rauhassa, välillä vähän puuhastellen narujen, tai karsinan oven kanssa. Toin sille sitten vähän heinää eteen lattialle, ja niitä se alkoikin siinä kaikessa rauhassa syödä.
Jo tämä riittäisi mulle oooh ja aaaah elämykseksi tämän hevosen kanssa, MUTTA tän lisäksi samaan aikaan, kun Maisuli vietti siestaa käytävällä, niin toisessa päässä tallia pari remppamiestä purki tallin seinää, josta luonnollisestikin lähti aikamoinen meteli ja melske, varsinkin, kun välillä apuna käytettiin moottorisahaa!!

Ja mitä tekee Maiju?? No ei yhtään mitään! Syö heiniään, irti seisten, samalla kun pyyhin siitä hikiä sienellä ja suihkutin siihen Porcivetia. Myöskin kaksi asiaa, jotka on voinut tehdä vain visusti kytkettynä =)
Tokikaan  tämän asian ei pitäis tulla niiiin isona yllätyksenä mulle, onhan Maisu kuitenkin Suomenhevonen =))))

Olihan se pakko kuvata vähän videotakin kun toinen oli niin hienosti =)

https://m.youtube.com/my_videos

Elämäni Hevonen. Voiko niitä sittenkin olla useampi??

Tätä asiaa olen nyt joutunut pohtimaan jo aika monta kertaa...
Olga Hilja Erkin äiti oli Elämäni Hevonennro 1. Ja oikeastaan sitä ei voi edes verrata mihinkään muuhun, se tulee varmasti aina tuon vakanssinsa pitämään.

Olga Hilja Kanerva Kaunokki <3

Se toimii yhä esikuvana sille, millainen hevosen mun mielestä täytyy olla, jotta sitä millään muotoa voi kutsua Elämäni Hevoseksi. Se oli viisas (viisain..), se ei pelännyt yhtään mitään ikinä. Tämä seikka oli minulle niin hämmentävä, että eräänkin kerran ratsastin itse Olgan metrin syvyiseen lunta täynnä olevaan ojaan, jonne sitten humpsahdettiin vatsaa myöden jumiin, ihan vaan koska vastaan tuli traktori, ja olin varma, että kyllä meidän täytyy päästä sitä väistämään kauemmas. Siellä ojassa sitten kökötettiiin ja Olga vilkuili minua sillä ilmeellä, että hohhoijaa taas tätä hölmöä ihmistä...

Tove ja luottoratsu maastossa

Olga oli kaikista luotettavin, sen selkään pystyi laittamaan ihan kenet vaan ja milloin vaan. Pari ystävääni harrasti satunnaista ratsastusta, juurikin Olgalla. Pystyttiin lähtemään suorilta maastoon ja menemään siellä reipasta laukkaakin ilman mitään ongelmia.
Työmoraaliltaan Olga HIlja oli uskomaton. Sen kanssa oli turhaa yrittää mennä vain pikasta maastolenkkiä, koska jos lenkki sen mielestä oli liian lyhyt, niin se vain yksinkertaisesti kääntyi jollekin metsäpolulle ja jatkoi lenkkiä. Tottakai sen olisin sieltä voinut väkisin kääntää kotiin, mutta miksipä olisin niin tehnyt. Hänhän vain kertoi, että ei olla vielä liikunnoitu tarpeeksi =)
Ja nämä kaikki ominaisuudet Olga Hilja siirsi jokaiselle varsalleen. Se oli myös erinomainen äitihevonen, ja sen varsojen kanssa kaikki asiat sujui helposti ja ilman sen suurempia kommervenkkeja.

Äiti ja poika

Juuri siksi saatoin olla jo ihan alusta asti varma, että Erkistä tulee Maailman Fiksuin suomenhevonen. Ja niinhän siitä tuli. Johtuiko se siitä, että uskoin niin, vai mistä, who knows... Olen sitä mieltä, että hevosista tulee juuri sellaisia, millaisiksi ihminen ne tekee. Ja tähän tietenkin on suurena apuna se, jos jo valmiiksi uskoo onnistuvansa täydellisesti =) <3

Erkki 2h

Erkki 2v

Tästä päästäänkin siihen varsinaiseen otsikon kysymykseen. Olga oli kaiken esikuva, Erkistä tuli ehdoton Elämäni Hevonen. Mutta kohtalo päätti toisin ja menetin sen aivan liian pian.

Voiko olla mahdollista, että nyt minulla on taas käsissäni Elämäni Hevonen...?
Maiju on luotettava, kiltti, rehellinen ja työteliäs. Sillä on kultainen luonne ja se on kaunis kuin karamelli. Ja sen lisäksi rakastan sitä ihan hirvittävän paljon.
Mistä seikasta luonnolllisestikin kärsin huonoa omaatuntoa, koska onko minulla jo oikeus rakastaa uutta hevosta, kun Erkin kuolemasta on niin vähän aikaa? Ilkeät kielethän toki ovat puhuneet, että olen korvannut Erkin uudella hevosella...
Sekin totta osin. Onhan Maiju tullut Erkin tilalle. Vähän nopeampaan tahtiin kuin mihin yleensä on kai totuttu... Mutta olen elämäni aikana oppinut sen karun tosiasian, että hevoset ei vaan kertakaikkiaan elä yhtä kauan kuin me, joten kun hevosihminen sielultani ja sydämeltäni olen, niin tottahan minulla ehtii olla lukuisia hevosia elämäni aikana.
Eikä niistä kaikista ole tullut Elämäni Hevosia, ei todellakaan...

Siksipä tunnistan merkit, kun nyt minulla sellainen taas on.
Aionko sitten tästä potea huonoa omaatuntoa? Kyllä, sitäkin olen potenut.
Aionko rakastaa Maisulia vähemmän, koska se joissain piiireissä on tuomittava teko hankkia uusi hevonen suruajalla? En.
Korvaako Maiju Erkin tai Olga Hiljan, häpäiseekö se niiden muiston, jos osoittautuu samanmoiseksi helmeksi kuin ne olivat? Ei.

Voiko ihmisellä siis olla useampi Elämäni Hevonen? Minun nähdäkseni kyllä voi.

Hei mä tein sen!!

Ratsastin Maijulla ilman satulaa =)))))

Todistusaineistoa...

Tämänhän nyt ei varsinaisesti pitäis olla mikään hihkumisen arvoinen suoritus, mutta kyyyyllä vain, kyllä se tässä tapauksessa on.
Viimeksi kun kokeilin kiivetä sinne ilman satulaa, päädyin maistelemaan maneesin hiekkaa... Tosin se ei millään tavoin ollut hevosesta johtuvaa. Minkäs tamma-poloinen sille mahtaa, että ratsastajalla on maailman surkein tasapaino, jonka suistamiseen riittää jo pienikin sivuaskel...
Ja okei, myönnettäköön, että Maisulla ei kovin montaa kertaa oltu silloin vielä ratsastettu, eli ehkei olisi kannattanut edes lähteä leikkimään.

Mutta nyt siis juoksutuksen jälkeen totesin, että ehkä on korkea aika yrittää uudelleen, kun hevonen oli sopivasti puoliunessa helteisenä päivänä. Tietenkin valitsin tähän kokeiluun hetken, kun ketään muuta ei ollut tallilla, eikä edes toviin tulossa, kun kaikki kynnelle kykenevät oli Hangossa Sea Horse Weekissa. Mulla työt esti sen lystin, joten olihan se keksittävä korvaavaa lohduketta...

Ja kaikkihan sujui erinomaisen hienosti ja rauhallisesti, eikä saatu minkäänlaista draamaa aikaiseksi mistään. Mii veri häpi =)
Varsinkin, kun hevosellani on ihana leveä ja pehmeä selkä. Haaveilen jo maastolenkeistä ilman satulaa.

Ennen tätä urheilusuoritusta olin siis juoksuttanut Maijun liinassa, ja tulin huomanneeksi sellaisen seikan, että sehän on oppinut kulkemaan liinassa! Ympyrä pysyi jokseenkin pyöreänä ja riittävän suurena, ja äänikomennotkin meni perille ilman sen suurempaa jumppaamista liinan pitäjältä.
Käynnistä sentään onnistuin saamaan videomateriaalia, ravaavaa hevosta oli vähän liian hankalaa sihdata kameraan ja samalla pidellä liinaa, ja huolehtia, että ravi jatkuu...

https://m.youtube.com/watch?v=0hAIgl53jw8

Selkä toimii

Ilman selkää

Selkä toimii

Maijusta näkee kuvissa hyvin tuon eron, milloin se liikkuu oikein, ja milloin se on tipahtanut etupainoiseksi ja jättää takajalat raahaamaan perässä. Odotan kylllä suurella mielenkiinnolla, minkä näköinen kaunokainen Maisulista vielä kuoriutuukaan, kunhan saadaan lihaksisto kuntoon ja se on kasvanut kasvunsa loppuun! Aikamoinen aarre hän kyllä on... <3

Kesäkiireet...

Kesä on ollut niin hektinen, että blogissa on ollut hiljaiseloa viimeiset pari kuukautta...
Mikäs kesäloma se sellainen olisi, ettei niin paljon puuhaa, että varsinainen lomailukin jäi kyllä tosi vähälle. Ja vaikkakin Maisuli kuntoutui sitten ihan hyvin tuosta hokinreiästä etujalassaan, niin en kuitenkaan lomani aikana kesäkuussa ratsastanut kuin muutamia kertoja, ja loppuajan Maiju sai pidellä laidunlomaa.
Syynä kiireisiin oli se, että järjestelin muuttoa Brobysta Siuntion hoodeille!
Nyt siis olemme koko joukko, minä, koirat ja hevonen sitten siuntiolaisia.
Maiju muutti tuttuun paikkaan (minulle, ei Maiulle tuttu) Soldaliin.

Maiu oli tarkoitus ensin laittaa sekalaumaan isolle laitumelle, mutta aika pian todettiin, että ei hyvää seuraa, kun laitetaan kiiman tekevä tamma koko kesän yhdessä jo olleeseen sekalaumaan. Maiu saikin sitten ihan oman laidunlohkon, jossa onneksi tuntui viihtyvän yksinkin ihan hyvin.Vielä kun sai sitten naapurilohkolle muutaman ponitamman, niin oli sopivasti seuraakin.

Ja nyt vasta elämä onkin mallillaan, kun sai naapurilohkolle kaksi poniruunaa...!

Ja sitten ne ihan parhaudet, jotka teki tästä muuttoruljanssista kaiken vaivan arvoiset:

Koirat pääsee taas tallille mukaan, ja voi pojat kuinka ne nauttii!! =))) Ja minä nautin, kun näen, kuinka iloisia ne taas on, kun ovat päässeet mukaan touhuihin (ja lantalaan...)

Painonsa arvoisia kullassa ovat tallinomistajat, jotka ovat niin eläinrakkaita, että haluavat ottaa kaikkien tallilaistensa eläimet huomioon, iso kiitos Birgitalle ja Gustulle =)))

Fifi ja Myrtti suorittivat tässä eräänä iltana tärkeää tehtävää ja valvoivat, että ponien estetunti sujuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Fifi on kerännyt itselleen myös jo arvolleen sopivan ihailijakaartin tallilta ja aina löytyy syli, johon pääsee lepuuttamaan..

Ja se toinen iiiso plussa joka puolsi muuttoa ihmisten ilmoille on siis se, että nyt sain meille taas ratsuttajaksi Stina Kilven, joka aikoinaan Erkin laittoi mulle alkuun. Ja täytyy sanoa näiden viiden kerran perusteella jo, että valmista tulee kun sen osaa =))))

Jaloissaan sekoileva, joka suuntaan vino tamma näyttää ajoittain jo ihan oikealta ratsulta! Itse olenkin lähinnä maastoillut ja juoksuttanut, kun en toki halua aiheuttaa mitään massiivista takapakkia tähän ratsun hommien opetteluun. Seuraavaksi otetaankin sitten taas mukaan Pasasen Mian valmennukset, että saataisiin nuo omat taidot taas edes jotenkuten ajan tasalle. Tästähän alkaa olla sellaiset 10kk, kun olen viimeksi ihan kunnolla ratsastanut... =O

Maastohevosenakin Maisuli on kyllä jo kunnostautunut. Aluksihan se ei meinannut selviytyä metsäpoluista mitenkään kaikkine jalkoineen, mutta nyt osaa jo hienosti hidastaa kun sille sanoo varovasti. Kalliothan yhä ovat asioita, joita pitää jäädä tuijottamaan. Voihan se olla, että riittävän kauan kun tuijottaa, niin sieltä se karhu vaikka tuliskin...

Kaikin puolin meillä siis on ollut oikein onnistunut kesä =)

Loppuun vielä kuvapläjäys a la Stina & Maiju