Ekaa kertaa ratsailla!

Vihdoinkin tänään pääsin ensimmmäistä kertaa kiipeämään Pikku-Maijun selkään =)

Meillä on ollut huonoa tuuria riittämiin, kun viikko sitten Maiu pääsi irti sisäänottajalta, ja teloi siinä rytäkässä oikean takajalkansa. Ainekset oli pahempaankin, kun oli juossut mm läpi paksusta teräsvaijerista, joka pitää pystyssä noita isoja sähköpylväitä! Ei tullut ulkoisesti edes haavoja, mutta ontui sen jälkeen ravissa oikeaa takajalkaansa. 

Sai muutaman päivän ajan Metacamia ja vietti sairaslomaa ja nyt onneksi tuntuu olevan ok.

Metacamin antaminen osottautui myös jokseenkin haasteelliseksi...

Ei suinkaan siksi, että Maiu ei haluaisi sitä ottaa, vaan päinvastoin! Kun laitoin ruiskun suuhun, niin haukkasi siitä puolet irti ja söi suihinsa! Hän on hiukan ahne siis...

On tässä sairaslomallakin kuitenkin liikutettu kävelyttämällä narun päässä ja pari kertaa on ollut ratsastajakin selässä niin, että olen itse taluttanut maasta käsin. Kaikki on sujunut mukavasti ja rauhalllisesti. 

Tänään sitten vihdoinkin pääsin ihan itse selkään. Eikä siinäkään sen kummempia tapahtunut. Jakkara vaan viereen ja kyytiin =) Tämähän siis oli nyt ensimmäinen kerta myös, kun pääsin upouuteen Bates Innovaan istumaan! Ja voi pojat, kyllä se on hyvä istua. Ei haitannnut, vaikka satulavyö jäi hiukan löysälle, pysyi silti ihan hyvin paikoillaan.

Tallissa pääsi vielä tutustumaan Kaapeliin, kun Kapsun karsinan luukku oli auki. Ja mitäpä sitä muuta kuin heti vaan hoitamaan, kun vihdoin pääsi kosketuksiin kaverin kanssa <3

Kärryajelua ja kengitystä

Nyt on jo pariin kertaan käyty ajamassa kärryillä täällä kotopuolessa. Ekalla kerralla oli Trisse mukana, siltä varalta, että jotain katastrofaalista saattais tapahtua. Mitä ei kyllä sitten tapahtunut, mutta saatiin ainakin video =)

Muru/Maiju (rakkaan lapsen nimi on hiukan ongelmallinen ja aiheuttaa päänvaivaa...) käyttäytyi hienosti, eikä edes vastaantuleva traktori aiheuttanut toimenpiteitä. Piileskelevät heinäpaalit pellonpientareella aiheuttivat kyllä pienen syrjähypyn pellon puolelle, mutta kiltisti hän veti meidät myös pois sieltä.
Tänään olinkin sitten jo yksin ajamassa ja saatiinkin ihan hyvä hankitreeni peltotiellä. Onneksi joku oli ystävällisesti ajanut siellä autolla, niin tiesin suunnilleen, missä kohdin on tie, eikä jouduttu ojaan.
Suurin ongelma on valjastuksessa puomilla, kun Muru/Maiju/Hevonen ei millään ymmärrä, että paikallaan pitäisi seistä, vaikkei olekaan kahdelta puolen kiinni. Ja hieman jännittävää on kääntää kärryt suorilta ympäri ja pujotella parkkeerattujen autojen lomitse tielle.
Kengityskin oli tänään ja 10+ tuli käytöksestä siinäkin. Venkoilua takajalkojen kohdalla ei lasketa, koska jälleen kerran kaapiminen ja steppailu johtuikin pissihädästä! Prinsessat ei pissaa lattialle kuin äärimmäisessä hädässä ja kovasti hän yritti kertoa, että nyt on hätä.
Kaviot sai kovasti kehuja ja ovat kuin suoraan kengityskoulun oppikirjasta =) Etusten varpaita lyhennettiin reilusti ja kenkää vietiin taaksepäin, jotta kannat saavat tukea. Valveutuneella täti-ratsastajalla oli tietenkin röntgenprintti antaa kenkääjälle ohjeistukseksi =)

Meni nyt väärinpäin kuvat, eli letkuissa vielä vanhat jalat, ja ylemmässä kuvassa tänään kengityksen jälkeen.

Ei niin kovin laadukas irtojuoksutusvideo...

Mervi tuli tervehtimään Murua, joten käytiin sitten iltapuhteeksi maneesissa riimukävelyllä ja harjoiteltiin vähän seuraamista, kääntymistä ym. juttuja myös irti.
Irti seuraaminen on ihan Murun juttu =)
Sai sitten myös  vähän vauhdikkaammmin irrotella, kun ei nyt vieläkään olla päästy sinne ajolenkille, kun nuo pakkaset kohosi sellaisiin lukemiin, ettei kärryillä tarkene kuin karhuntaljaan kääriytyneenä. Jollaista en valitettavasti juuri nyt omista...

Meillä oli eilen taas reissupäivä. Pakkaslukemien pyöriessä tuolla -25 tietämillä, ei ollut mitenkään houkuttava ajatus pakata hevosta autoon ja ajaa Helsinkiin...
Mutta lähdettävähän  se oli, kun oli aika varattuna sekä Vermoon, että HippoSportin satulastudioon. Hieman myös huolestutti, mahtaisiko Muru olla eri mieltä autoon kiipeämisestä, kun edellisellä kerralla siellä joutui seisomaan 12 tuntia...
Mutta eipä hätää, kiltisti kiipesi kyytiin ja alkoi syödä heiniään.
JohannaL. uhrasi lomapäivänsä ja lähti kaveriksi reissuun, kiitos tästä =)
Perillä oltiin 50min. myöhässä, ei tosin tällä kertaa omasta syystä, joten hiukan arvelutti, mahtaisiko kohtelu klinikalla olla ihan  ystävällistä...
Onni onnettomuudessa meidän jälkeen vuorossa ollut asiakas oli joutunut pakkasen vuoksi perumaan tulonsa, joten ei sotkettu Puupposen Leenan aikatauluja ihan totaalisesti.
Kauhukuviahan näin jo siitä, kuinka hevonen seuraavassa hetkessä kirmaa irti raviradan takasuoralla, mutta kas kummaa, Muru käyttäytyi oikein hienosti! Naru tosin oli  varuiksi turvan ympärillä, kun välillä maisemia katsellessa ei iso hevonen voi huomata, että ihminen on haluamassa just sinne toiseen suuntaan.
Ja sitten juostiin suoraan ja ympyrällä. Ja taivuteltiin ja juostiin taas vähän suoraan ja lisää ympyrällä. Eskimoksi pukeutuneelle mammalle oikein hyvä aamujumppa! Ei vaikea arvata kumpi meistä oli hengästynyt tämän jälkeen...
Seuraavaksi jatkettiin röntgeniin ja otettiin about 16kpl kuvia eri puolilta alaviveliä ja etupolvista.
Murulla on ravurien typpivika vasemmassa etupolvessa, eli kun on juossut etupainoisena, niin polvet on ne, jotka pahiten ottaa iskut vastaan.  Ratsun uraa tämän ei pitäisi haitata, kun liikkumienen muuttuu niin paljon, ja painoa aletaan siirtää etuosasta takaosalle.
Kasvurajat edessä on vielä hiukan auki, joten korkeutta on varmaankin tulossa vielä jokunen sentti lisää.
Kun nämä terveysasiat oli saatu selvitettyä, pakattiin jälleen hevonen autooon, johon se taas kiipesi mukisematta! Nyt oli matkaa vain muutama kilometri, kun siirryttiin HippoSportiin. Aikataulusta  n. 1,5h myöhässä... Pakkanen tuli jjälleen pelastajaksi ja meidät otettiin vastaan, sillä Samin seuraava asiakas oli joutunut pakkasen vuoksi perumaan tulonsa!
Eli ollaankohan me Johannan kanssa sitkeitä, vai tyhmiä...?! Mutta ei hevonenkaan vaikuttanut olevan mitenkään vaivaantunut ilman johdosta ja olli lämpöisesti loimitettu matkan ajaksi.
Hiukan oli  Muru ihmeissään, kun kiivettiin uudenlaista lastaussiltaa ylös ja pujahdettiinkin sisään kauppaan satuloiden keskelle.
Mutta lungi tyttö sitten vaan seisoskeli kiltisti naruissa kiinni, kun aloitettiin sovittaminen. Tai no, eipä tuossa ihan hirveästi sovittamista ollut, kun ilmoitin jo sisäänastuessa, mikä satula se on, josta olen kiinnostunut ja kun se pistettiin selkään, niin eipä siinä kahta sanaa ollut, sopiko vai ei... =D
Eli nyt meillä on sitten Bates Innovan uusi malli, joka muuten on todellakin huomattavasti parempi kuin edeltäjänsä. Tässä on takakaari palautettu normaalimittoihin ja istuimen malli tätä myöden parempi. Takapaneelit on myöskin lyhennetty niin, että jäävät istuimen alle ja ovat takaa pyöristetyt, niin, että takakorkeassakaan selässä eivät nyt hankaa. Innova on meille siksikin todella hyvä valinta, että hevonen on niin nuori, siirtyy uuteen hommaan ja on tosiaankin takakorkea, niin selkähän  tulee muuttumaan varsinkin alkuun ihan kokoajan. Nyt on satula, jota voi muokata kokoajan helposti selän mukaan. Ja itsellenihän tuo on ihan perfect istua, ja siirrettävillä isoilla polvituilla saa tuen juuri siihen, mihin itselleen sen tarvitsee.
Hevoseni on kyllä hyvin viisas siinäkin suhteessa, että osaa ilmoittaa kun on hätä. Jo klinikalla se alkoi kaapia lattiaa, vaikka oli juusri seissyt ihan kaikessa rauhassa. No pissahan siltä sitten tuli. Sen jälkeen taas saattoi seistä ihan ok. Nyt satulastudiossa kesken sovituksen alkoi kaapia ja kaapia. Sen verran vielä on uusi tuttavuus minulle, etten sitten älynnyt mikä oli, kunnes tuli taas pissa... Onneksi tähän on varauduttu ja nerokkaan palapeli-kumimaton altahan löytyi viemäri. Eli emme aiheuttaneet valtaisaa tulvaa...
Nyt siis tiedän, että jos Muru alkaa yhtäkkiä kaaputtaa etusellaan maanisesti, eikä mitään ilmiselvää syytä ole näkyvillä, niin jos mahdollista, se kannattaa siirtää karsinaan, sillä on pissahätä!
Voin suositella HippoSportia muillekin satulaa etsiville. Palvelu oli hyvää ja tehokasta, ja valikoimaa riittää!
Eihän siinä sitten muuta kuin hevonen jälleen autoon ja kotimatkalle. Nyt homma oli Murulle jo niin tuttua, että kiipesi ihan suorilta sisään ja osasi kääntyä sivuttain, niin että sain sivulaidan kiinni. Ja kotimatka sujui ihan yhtä rauhallisissa merkeissä.
Voin vain todeta, että hevoseni ei siis stressaa kuljetusta ja autoilua millään lailla, vaan ottaa asian ihan normaalina elämään kuuluvana toimintana. Voi kunpa pystyisin itse samaan!!
Päivän saldo:
1) Ratsukäyttöön soveltuva hevonen
2) Täydellinen satula
3) Tyhjä lompakko

Eli nythän sitä sitten on ruvettava ratsastamaan! Heti kun nää pakkaset on ohi siis....

Matkakertomus

1.1. 2016 koitti vihdoin se päivä, kun Trissen ja Niinan kanssa startattiin kuljetusautolla kohti Oulua hakemaan Pikku-Maiju kotiin!

Oltiin stressattu säätilaa jo ties kuinka kauan etukäteen, ja tietenkin ihan turhaan, silllä sää ja ajo-olosuhteet todella suosivat meitä. Ja niinkuin säätilan stressaaminen muutenkaan mitään auttaisi, se on mitä on... Ainoastaan Karjaa-Mäntsälä välillä oli tie jäinen, siitä Ouluun saakka saatiinkin sitten ajella kuin kesällä konsanaan.

Auto aiheutti hieman ongelmia, kun Jyväskylän kohdilla se alkoi sytyttää kolmea varoitusvaloa, ja kun ei varsinaisesti mekaanikkoja oltu kukaan, niin hieman paniikkiahan se aiheutti! Soittokierrosta siitä sitten vaan kaikille mahdollisille autoista jotain tietäville tutuille, ja loppulauselma kaikilla oli onneksi, että ajoa vaan kun kerran kulkee... Päästiin siis perille Ouluun 12 tuntia myöhemmmin. 

Perillä majoituimme Pikku-Maijun omistajan Päivin luokse yöksi ja aamulla sitten vaan tallille pakkaamaan hevonen kyytiin ja kotimatkalle.

Onneksi se oli saanut olla tunnin verran tarhassa ennen edessä olevaa automatkaa. Varustettiin  se matkaa varten toppahuppuihin, bootseihin ja villaloimeen. Hiukan P-M tuijotteli outoa kuljetusvälinettä, mutta kiipesi sitten mukisematta kyytiin  ja kotimatka alkoi!
Näin jälkikäteen kirjoitettuna tuo matka ei vaikuta  niin pitkän pitkältä, mitä se todellisuudessa oli. Yltiöpositiivisina hihkuimme kun oli "enää" 550km jäljellä, jihuu... Onneksi keli pysyi yhä hyvänä ja asfaltit sulana.

Taukoja pidettiin tunnin-parin välein, koska ilman vakionopeuden säädintä kävi kyllä jokseenkin kaasujalan päälle tuo matka! Varsinkin, kun olin juuri edellisenä päivänä telonut nilkkkani ihan huolella... Yksi pidempi paussi pidettin Jyväskylän jälkeen, kun käytiin itse syömässä, ja sai Pikku-Maiju levähtää paikoillaan olevassa autossa. Ja p i s s a t a !!! Ainoa kerta, kun se kaapi lattiaa, oli se, kun tuli pissahätä, eikä voinut ajon aikana tehdä.

Muutenkin on kyllä niin uskomattoman hyvä ja rento matkaaja, ettei tosikaan!! Lutuisinta ikinä, kun toinen lepuuttaa päätään ruokintapöydällä, heiniä tyynynä ja on ihan umpiunessa <3 <3 <3 Jos tuli joku isompi töyssy, niin silloin havahtui, ja kääntyi katsomaan tähystysikkunasta kysyvästi, että joko ollaan perillä, vai miksi herätitte... =D

Paluumatka otti sen saman 12 tuntia aika tarkalleen ja 21.30 vihdoin oltiin kotona.
Otettiin hevonen ulos, mistä seikasta hän oli suorastaan hämmästynyt, ettäkö täältä vihdoin pääsee uloskin! Täytyy ensitilassa käyttää hänet ihan vaan sisälllä jossain kulkupelissä, että ymmärtää, ettei se aina tarkoita 12h matkaa, jos sinne kiipeää...
Taluttelin 10min pihalla, ja sitten pääsi karsinaansa tutustumaan uusiin naapureihinsa Toivoon ja Calleen.

Kyllähän sitä tuollaisen rentoreiskan kanssa on helppo matkustaa, kun ei tosiaan kuljetusta stressaa lainkaan, ja uudessa paikassakin vaan tervehti naapurit, ja alkoi syödä heiniään =)
Kaikki vaikutti olevan kunnossa, joten maltoin sentään lähteä yöksi kotiin...
Ai niin, toppahuput pysyi kiltisti koko matkan päässä, mutta ensitöikseen, kun pääsi ulos autosta, niin ravisti ne irti =D Hassu hevonen <3